perjantai 26. joulukuuta 2014

Päivittelyä

Pari viikkoa sitten olen kirjoitellut viimeeksi. Tähän väliin on mahtunut kaikenlaista. Aloitetaan vaikka liikutuksesta. Kenttä on ollut suurimman osan ajasta koppurainen tai kova niin Mortti on ollut aika kevyellä liikunnalla. Muutaman kerran ollaan maastossa käyty. Sielä Mortti käyttäytyy ihan hyvin, ei pelkää autoja eikä säiky turhia. Toki katselee tarkkaavaisesti ympärille, mutta on kokoajan hallinnassa. Kentällä en ole oikeastaan ratsastanut, muuta kuin käyntiä. Olen sitten juoksutellut paljon, joko irtona tai liinassa. Liinassa välillä ilman sivuohjia ja välillä taas pidän niitä. Hirveästi en ole hallunut alkuun sitä rasitaa sivuohjilla, kun ei ole tottunut kulkemaan sellaisessa asennossa.
Sivuohjat ovat yleensäkin aika pitkät. Tarkoitus olisi saada Morttia venyttämään mahdollisimman paljon eteenalas, liikkumaan reippaasti ja rennosti eteenpäin. Vielä ei siltä voi oikein vaatia korkeaa muotoa.

En ole tainnut mainita blogin puolella Mortin "ongelmasta" vielä. Enkä asiasta varmaan sen tarkemmin ala kertomaankaan, koska tiedän että tätä asiaa "vastaan" on niin paljon ihmisiä.
Elikkä olen ostanut Mortin tietoisena siitä, että se ei osaa nostaa jalkojaan. Monet ihmiset ihmettelevät, että mitä järkeä on ostaa aikuista hevosta, jota ei ole opetettu nostamaan jalkoja. Itse en nähnyt siinä ongelmaa, koska tämä on asia joka on oikeastaa suhteellisen helppo opettaa. Varsinkin Mortin tyyliselle hevoselle, joka rakastaa herkkuja. Tänäänkin minulla oli apukäsiä tallilla mukana niin sain etuset nostettua ilman ongelmia (toinen syötti herkkuja, toinen nosti jalkoja). Takasia en tänään vielä treenannut, mutta sekin ajallaan. Mutta tyytyväinen olen, että ollaan päästy jo"tähän pisteeseen". Koska alkutilanne oli se, että Mortti ei tajunnut yhtään mitä minä sitä jalkaa yritin nykiä ja "töniä" sivusta.
Tästä syystä ollaan kerran jouduttu Mortti rauhoittamaan, että ollaan saatu hokit vaihdettua. Nyt pitäisi taas uudestaan kun kengittäjä on tulossa pian.
Kuvankaappaus videolta tänään

Laitan tähän loppuun muutaman kuvan mitä otettiin ystäväni Jessican kanssa vähän ennen joulua.





maanantai 8. joulukuuta 2014

Irtohypytys

Kävin tänään ystäväni Jessican kanssa irtohypyttämässä Mortin. Ei hypytetty kuin muutaman kerran, mutta ne kerrat Mortti hyppäsi ihan kivasti. Ponnistus paikat oli hieman hakusessa, mutta kyllä osasi omat jalat selvittää. Korkeimillaan hypättiin tälläkertaa vain 80cm, kun kenttä oli hieman hunossa kunnossa vesisateiden takia. Hirveen laadukkaita kuvia ei saatu, mutta tässä muutama silti.





Sain tänään Jessicalta synttärilahjaksi tuon nahkariimun. Laatassa lukee Al Certo

Monsterin osto!

Ajattelin nyt kertoa vähän tarkemmin Mortin ostosta kun lupasin siitä kertoa!
Olin siis katsellut alkuun vain ylläpito hevosta itselleni. Yhtä kävin kokeilemassa ja se olikin jo meille tulossa. Sehän oli siis n.150cm, 9v, suomenpienhevosen näköinen poni ja tasoltaan helppoB, elikkä hyvin eri tyylinen kuin Mortti. Porukat eivät olleet täysin tyytyväisiä siihen kun ajatteli, että sillä ei ole ns. mitään annettavaa minulle. Tottahan sekin kyllä oli!
Äiti sitten katseli myyntihevosia netistä ja löysi Mortin ilmoituksen:


Tuollainen ilmoitus oli siis netissä ja siitä kiinnostuttiin.

16.11.2014 elikkä seuraava päivä ilmoituksen löytämisestä:

Olin töissä ja sillä välillä äiti oli soittanut ja kysellyt lisää Mortista sen myyjältä. Vaikutti todella hyvältä kaikinpuolin, joten mentiinkin katsomaan sitä heti illalla. Puhelimessa kerrottiin, että Mortti on tullut Latviasta ja on elänyt tähän asti lampaiden kanssa tarhassa. Nyt kaksi kuukautta totutellut karsinassa olemiseen. Vielä ei tunne oikein omaa isoa kroppaansa ja turpeen päällä on kuin kissa liukkaalla jäällä, mutta oppii koko ajan. 100% maastovarma, ei pelkää mitään. Tarhaa yksin tai porukassa ja on lauhkea kuin lammas.

Morttihan tuli Forssasta uudelta myyntihevostallilta, as-stablelta.
Illallahan tietty oli jo pimeää eikä Morttia oltu koskaan liikutettu pimeään aikaan (ainakaan täällä suomessa), mutta käyttäytyi hyvin fiksusti eikä kyttäillyt esimerkiksi pimeitä nurkkia. En ratsastanut ollenkaan juoksutettiin vain. Luonteeseen kyllä rakastuin heti vaikka karsinassa olikin hieman säikky. Oli kuulemma muutamaa päivää ennen liukastunut ja kaatunut karsinaan mennessä.  Kohta 4-vuotias pikkuveljenikin harjasi sen jalkoja minun kanssa. Myyjän kanssa sovittiin, että tulisin seuraavan viikon keskiviikkona yöksi tallille.

19.11.2014 Keskiviikko:
Tälläkään kertaan en Mortilla ratsastanut, juoksutin ainoastaan ja tutustuin hevoseen. Ratsastin tallin toisella myyntihevosella Kellyllä, hieno hevonen sekin! On hieman osaavampi kuin Mortti ja hyppäsinkin sillä n.70cm pikkurataa, vaikka en pitkään aikaan ollutkaan hyppännyt.

Seuraavana päivänä sitten ratsastin Mortilla. Alkuun selkäänmeno oli hieman ongelmallista kun Mortti peruutti aina kun sain jalan jalustimeen. En tiedä syytä miksi niin teki/tekee, mutta selkään päästiin. Otin kaikki askellajit molempiin suuntiin ja muutaman kerran tulin sellaisen n.60cm pystyn. No en voi sanoa, että ratsatus olisi ollut mitään kauhean kaunista katsottavaa, mutta askellajit vaikutti ainakin ihan hyviltä. Esteistäkin suoriuduttiin mallikkaasti. Super plussa löytyi myös Mortista koeratsastuksessa. Vaikka viereisissä tarhoissa molemmilla puolilla kenttää muutama hevonen  veti pukkilaukkaa tarhaa ympäri Mortti vain möllötti rauhassa, eikä ottanut kiksejä muista. Useampi nuori olisi voinut villiintyä muista hevosista!
Sovittiin sitten hyvä hinta Mortista ja päätin, että kyllä se meille tulee ;)

Meillehän se sitten tuli 27.11.2014 torstai aamuna!
 Suosittelen kyllä todella tuota As-stablea jos hevosta on ostamassa! Aivan huippu palvelua saatiin. Ei monellakaan varmasti ole tuota mahdollisuutta, että saa yöpyä tallilla (siisteissä tiloissa) ja tutustua rauhassa hevoseen ja tietenkin muihin tallin HIENOIHIN hevosiin ja puittesiin! Super tyytyväinen asiakas olen. Tyytyväinen niin palveluunkin kuin ostamaani hevoseen :)




tiistai 2. joulukuuta 2014

Ensimmäisiä liikutuksia uudessa kodissa

28.11.2014
Monsterin kanssa tutustuttiin paikkoihin. Itsellenihän paikat olivat tutut kun olen tallin omistajan ponia pari vuotta sitten vuokrannut. Monsterin kanssa käytiin kentällä tutkimassa ja hieman juoksemassa. Fiksusti käyttäytyi uudessa paikassa.

29.11.2014
Porukat tuli mukaan katsomaan Monsteria. Sain samalla vähän videokuvaa. Juoksutin kentällä kaikki askellajit läpi. Monsterilla oli ensimmäistä kertaa sivuohjat. Olivat himpun liian lyhkäset ainakin alkuun, mutta ei oikeastaan sanonut mitään niistä. Hieman jännittyneesti kulki.



30.11.2014
Juoksutin taas pikaisesti kaikki askellajit läpi ennen ratsastusta. Ratsastin vain hetken aikaa. Otin molempiin suuntiin käynnit ja ravit. Toimi oikein mukavasti :)

1.12.2014
Sain kaverin mukaan kuvaamaan Monsteria. Vietiin se taas kentälle ja annettiin sen hetken aikaa juosta vapaana, sen jälkeen otettiin muutamat rakenne -ja yhteiskuvat. Hienoja kuvia tuli! Tällä hetkellä ne kuvat toimiikin pääsääntöisesti tässä blogin ulkoasussa kun muita laadukkaita kuvia ei vielä ole. Tässä muutamia minun mielestä hyvin onnistuneita otoksia.










maanantai 1. joulukuuta 2014

Ensimmäinen postaus

Aloitan tämän blogin kirjoittamisen samoilla sanoilla kun edellisen bloginikin:

27.11.2014
Päivä, mitä olin odottanut niin pitkään.
Päivä, jolloin elämäni muuttui.
Päivä, jolloin aloin elämään jokaisen heppatytön unelmaa.
Päivä, jolloin minulle saapui ensimmäinen hevonen.


Tuohon nyt täytyy vain lisätä, että se on enimmäinen OMA hevonen, joka minulle tuli. Minulla on kyllä ollut ylläpidossa hevonen, mistä juuri tuo aikaisempi blogi kertoi, mutta siitä kerron myöhemmin lisää.
Tämä blogi siis kertoo elämäni ensimmäisestä hevosesta jonka omistan itse. Myönnän, että hevonen ei välttämättä ole juuri se sopivin ensihevonen, mutta uskon että se on hevonen joka opettaa minuakin hyväksi hevosen omistajaksi.

Tarinahan meni siis niin, että olin jo ottamassa ylläpitoon yhtä pientä tammaa. Ulkonäöltään se oli suomenpienhevosen näköinen ja luonteeltaan hyvin kipakka. Äiti ei sitten ollut kauhean innostunut siitä vaan päätyi vielä tutkailemaan markkinoita. Markkinoilla ei oikein ollut tähän aikaan sopivia hevosia ylläpitoon annettavaksi, joten äiti katsoi myös myytävien puolta. Sieltä sitten löytyi ilmoitus nuoresta projektiruunasta. Ilmotuksessa kerrottiin, että "Monsteri" on enemmäin kuin kiltti, 6 vuotiaaksi kääntyvä 185cm puoliverinen ruuna. Hevosen kerrottiin luottavan ihmiseen ja toimimaan joka tilanteessa. He halusivat hevosen rauhalliseen talliin ja kertoivat olevan tarkkoja millaiseen paikkaan antavat sillä halusivat, että Monsteri säilyttää suuren sydämensä.
Ilmoitus vaikutti todella hyvältä, vaikka hevosen taso ei ollutkaan heC:tä parempi. Mutta en ajatellut kumminkaan sen olevan este etten voisi hevosta ostaa, joten matkasimmekin Forssan suunnille Monsteria katsomaan. 
Olimme vasta illalla perillä ja oli jo tietenkin pimeää. Vietiin Monsteri kentälle ja toimittiin hetken aikaa sen kanssa sielä. Vaikutti lupaavalta ja sovittiin uusi aika koska tulisin Monsteria uudelleen katsomaan. Kerron kokeilusta eri postauksessa myöhemmin lisää, ettei tämä postaus veny liian pitkäksi. No sen verran pystyn tietenkin siitä jo kertomaan, että vaikutti oikein hyvältä. Luonteeseen rakastuin kyllä ensimmäisenä! En ole aikaisempaa tämän tyylistä hevosta tavannutkaan, On se sen verran omanlaatuinen kaveri. Kyllä oli hieman erilainen kuin poni jota kävin ensin katsomassa ylläpitoon!
Mutta siis nyt Monsteri on meillä. Hän saapui torstaina 27.11.2014. Alkuun Monsteri oli vähän hämillään missä ollaan, mutta hyvin rauhallisesti suhtautui kaikkeen. On hyvin lunki kaveri.

Olen aivan superonnellinen nyt! vaikka tilin saldo näyttääkin tällä hetkellä huiman paljon vähemmän mitä voisi näyttää. Tunnen silti, että tein oikean päätöksen tässä asiassa! :D Myönnän, että hieman riskillä mennään hevosen suhteen, mutta on vain toivottava, että kaikki menee hyvin!